Pisaban aktiiviviikonloppu

Pisaban kaikki joukkueet pelasivat viime viikonloppuna. Edustusjoukkue pelasi voitokkaasti Welhot Akatemiaa vastaan perjantai-iltana urskilla. Joukkue tarjosi koko rahalla viihdettä runsaslukuiselle yleisölle. Pisaban miehet veivät ottelun 9-4. Valmentaja Pasi Skön oli tyytyväinen otteluun. Hän kertoi, että ottelu oli kaksijakoinen. Hetkittäin joukkue oli todella hyvä, mutta hetkittäin myös hätää kärsimässä. Pelin onnistujia olivat maalihanat aukaissut Teemu Laukkanen sekä kolmoskentän Niko Jalkanen ja Pekka Poikolainen. Joukkueen on hyvä jatkaa tästä kautta eteenpäin pisteitä saalistaen. Seuraavaksi edustusjoukkue matkaa perjantaina 17.1. Kiteelle pelaamaan kovaa KiPaa vastaan.

Pisaban C1-juniorit pelasivat lauantaina turnauksen Mäntyharjulla ja nappasivat yhden voiton ja tasapelin. Joukkue taistelee kolmen kärjessä ja valmentajat Timo Natunen ja Niko Jalkanen uskovat, että kahdessa seuraavassa kotiturnauksessa joukkue pystyy parantamaan asemiaan. C1-joukkueen seuraava turnaus pelataan urskilla 26.1. Pisaban pelit klo 11 ja klo 15. Joukkue toivoo kannustajia paikalle seuraamaan otteluja.

Pisaban D1-joukkue kävi visiitillä Joensuussa sunnuntaina 12.1. Joensuussa hakien täydet pisteet mukaansa turnauksesta. Joukkueen valmentaja Risto Ikonen kertoi, että joukkue otti haltuun sarjan kärkipaikan ansaitusti hyvän harjoittelun ansiosta. D1-juniorit pelaavat seuraavaksi 26.1. Kontiolahdella.

E1-joukkue kävi hakemassa kokemusta Kuopion turnauksesta häviten molemmat ottelunsa. Valmentaja Eetu Rimpineva kertoo, että joukkue on kuitenkin harjoitellut puolustus- ja viisikkopelaamista, mikä näkyi turnauksessa pelaajien otteissa. E1-juniorit pelaavat seuravaan kerran 9.2. urskilla. Pisaban ottelut pelataan klo 10 ja klo 15. Yleisö on tervetullut paikalle.

Pieksämäen urheilulehdessä oli kattavat raportit otteluista. Pääset lehteen tämän linkin kautta: https://issuu.com/pieksamaki/docs/pmk_urheilulehti_13.1.2020/24https://issuu.com/pieksamaki/docs/pmk_urheilulehti_13.1.2020/24