Pisaba-Rökäletappio 27.11.

Kuva: Oona Laukkanen

Viime lauantaina 27.11 Pisaba kohtasi Rökäletappion Pieksämäellä. Jo ennen peliä tiedettiin ottelun tärkeys, sillä tälläkin hetkellä kärkiviisikko on neljän pisteen sisällä toisistaan. Otteluun lähdettiin sillä asenteella, että pisteiden on jäätävä Pieksämäelle.

Ottelu alkoi tasaisesti. Kotijoukkue hallitsi palloa ja peli eteni heidän mukaansa. RT otti ensimmäisen jäähynsä, kun pelikello näytti 5.12. Kotijoukkue pääsi pelaamaan ylivoimaa, jolla Aatu Jumisko avasi Pisaban maalihanat. Vain 20 sekuntia myöhemmin RT kuitenkin tasoitti. Eikä aikaakaan, kun RT heilutti kotijoukkueen verkkoja jo toistamiseen. Ensimmäisen erän lopulla pieksämäkeläiset saivat otteen pelistä ja Pekka Poikolainen tasoitti tilanteen 2-2.

Toisessa erässä sama kaava jatkui. Pisaba pitää palloa, ja RT iskee vastaan, kun on mahdollista. 2. erän ainoat tapahtumat olivat Roope Turusen johtomaali ajassa 21.04 ja Pekka Poikolaisen jäähy vain pari minuuttia tästä. Toinen erä eteni tasaisissa merkeissä. Pieksämäkeläisillä pallo pysyi mukana, mutta muutamaan otteeseen meinasi tulla kiire, kun RT iski räväkästi vastaan.

Kolmanteen erään lähdettäessä tiedettiin, että vaikka vastustajalla on vain reilu 10 pelaajaa, tulee paine nousemaan. Paikkoja alkoi tulemaan, kun vastustajan pienehkö kokoonpano alkoi väsymään. Pisaba aloitti erän virtaa täynnä ja siirtyivät 4-2 johtoon ajassa 42.41. RT otti tämän jälkeen kaksi nopeaa jäähyä, jonka seurauksena Pisaba pääsi pelaamaan 5v3 ylivoimaa. Sen aikana pieksämäkeläiset osuivat kerran. Noin minuutin kuluttua tästä Niko Jalkanen otti jäähyn maasta pelaamisesta, ja kotijoukkue joutui alivoimalle. Kotijoukkue selvitti alivoiman kuitenkin mallikkaasti ilman suurempia vaaroja. Hetken kuluttua maaliverkkoja heilutti Roope Pulkkinen Taavi Karjalaisen esityöstä. Hetkeä myöhemmin kotijoukkue iski jälleen, jolloin ottelu oli jo 7-2. Pisaban viimeisen maalin iski Taavi Karjalainen alivoimalla. Ottelun lopussa RT iski vastaan ja tekivät maalin sinetöidäkseen ottelun lopputulokseksi 8-3.

Seuraava ottelu pelataan 17.12 klo 19.00 Bolalla kun vastaan asettuu Varta.

Antti Markkanen 19 torjuntaa.

Roope Turunen 2+2
Mico Männikkö 2+0

Taavi Karjalainen 1+1

Pekka Taskinen 0+2

Iiro Pieviläinen 0+2

Pekka Poikolainen 1+0

Roope Pulkkinen 1+0

Aatu Jumisko 1+0

Teemu Laukkanen 0+1

Teksti: Mico Männikkö