Liikuntapaikkojen rajoitukset pysyvät ennallaan

Pieksämäen kaupunki tiedotti, että koronavirustartuntojen määrä Etelä-Savon alueella on vähentynyt ja maakunta on siirtynyt epidemian perusvaiheeseen. Rajoitukset pysyvät kuitenkin entisellään, koska uusia muunnoksia viruksesta on liikkeellä. Pieksämäellä liikuntapaikkojen rajoitukset pysyvät ennallaan ja uusi rajoitusjakso kestää 22.2. saakka.

Aikuisten ryhmämuotoinen liikuntatoiminta sisätiloissa on tauolla. Ulkoliikuntapaikat ovat kaikkien käytettävissä. Liikuntapaikoilla tulee huolehtia turvavälien pitämisestä.

Koulujen liikuntasalit ja liikuntahallit ovat käytettävissä alle 18-vuotiaiden ryhmille. Harjoitusten ja pelien järjestäminen on mahdollista. Harjoitusryhmät eivät saa sekoittua ja kohdata liikuntatiloissa. Peleihin ei oteta yleisöä. Urheiluakatemian toiminta jatkuu.

Sisäliikuntapaikoilla noudatetaan edelleen seuraavia ohjeita:

-Kaikissa sisäliikuntatiloissa suositellaan rajaamaan samassa sisätilassa olevien henkilöiden määrä korkeintaan 20 henkilöön.

-Harjoitukset vain oman joukkueen kesken, ei yhteistreenejä.

-Sisäliikuntatiloihin vain joukkueen valmentajat, joukkueenjohtajat ja huoltajat. Vanhemmat eivät voi tulla sisätiloihin.

-Valmentajat, joukkueenjohtajat ja huoltajat käyttävät kasvomaskeja aina sisätiloissa.

-Turvavälit pidetään myös liikuntatilojen piha-alueilla.

Pisaba tiedottaa lisää uusien ohjeiden myötä ensi viikolla. Reagoimme tilanteen muutoksiin välittömästi ja voimme nopeasti siirtyä tarvittaessa etäharjoitteluun valmentajien johdolla.