Yhteistyössä

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Edustus 8-4 voittoon Coach Teamin vieraana Tulosta Sähköposti
18.02.2012 00:57

Pisaballe edellisvuosina hankalaksi pelipaikaksi osoittautunut Juuan liikuntatalo oli taas sitä. Nihkeän esityksen jälkeen saavutettuun 8-4 vierasvoittoon voi olla ihan tyytyväinen.

Myös valmentaja Petri Pakarinen toteaa, että lähtökohdat otteluun olivat vaikeat:

-"Takana reilu kolmen tunnin ajomatka ja muutama pelaaja puuttui sekä osa pelasi kipeänä ja osa vielä toipilaina erinäisistä syistä."

Itse otteluun Pisaba otti kuitenkin komennon ja hallitsi ensimmäistä erää hienoisesti. Coach Team sai myös luotua muutaman vaarallisen paikan nopean vastahyökkäyksen myötä.

-"Tiedettiin vastustajan taktiikka, joka oli viedä pallo kulmiin tai meidän maalin taakse ja heitellä sieltä maalin edustalle. Silti nukuttiin näissä muutaman kerran ja heti kostautui."

Pisaban ollessa jo 2-0 johdossa, tuli Coach Team tasoihin onnistuessaan ylivoimalla komealla kaukovedolla. Erätauolle mentiin kuitenkin Pisaban 3-2 johdossa, kun Joni Lempinen maalasi vieraiden parhaana palkitun Risto Ikosen syötöstä.

Toinen erä meni samalla kaavalla, kuin ensimmäinen. Maaleja tehtiin tasatahtiin ja molemmilla oli myös tukku hyviä paikkoja. Tilanne kahden erän jälkeen 4-6 Pisaballe.

-"Vastustajalla oli hyvä jakso toisessa erässä, jonka aikana olisi voinut soida useastikin meidän päässä, mutta onneksi kestettiin se."

Kolmanteen erään sisuuntunut Pisaba ei päästänyt Coach Teamia enää peliin mukaan, vaan puolusti tiivisti lopun ja iski vielä pari maalia sivussa, jolloin loppulukemiksi jäivät 4-8 vieraiden eduksi.

-"Ei meillä ollut hätää missään vaiheessa ja hyvä, että saatiin huonoihin lähtökohtiin katsottuna ihan ok peli pelattua. Hieno asia myös, että osa lähti silti mukaan, vaikka oli kipeänä tai oli muita vaivoja ja kun tiedettiin ettei pelaajia ollut hirveästi."

-"Nyt pitää parantaa harjoittelun laatua ja etenkin kävijämäärää jatkossa selvästi, emme voi millään harjoitella näin huonosti, mitä ollaan viimeiset kaksi viikkoa tehty."

 

Ottelun tilastot katsottavissa täältä.

Pisaba pelaa seuraavan ottelunsa, kun urheilutalolle saapuu E-KI perjantaina 24.2 klo 19.30.

Viimeksi päivitetty 20.02.2012 12:09
 
 

Seuraava peli:

No current events.

Etsi sivustolta

Ottelukalenteri

<<  Touko 2012  >>
 ma  ti  ke  to  pe  la  su 
   1  2  3  4  5  6
  7  8  910111213
14151617181920
21222324252627
28293031   

Pisaba Facebookissa

 

Kirjautuminen